Ulkopsykologit: nettiterapia-paketit
Terapia on tehokkainta, kun asiakas on valmis tekemään aktiivista työtä oman tilanteensa parantamiseksi. Helpoiten tämä käy päinsä, kun nettiterapiasta rakennetaan asiakkaalle oma hoitosuunnitelma, jonka pituus voi olla 4 - 8 viikkoa.
Kyseessä on hoito, joka koostuu asiakkaan oman opiskelun, työmateriaalien, kotitehtävien ja psykologin tai psykoterapeutin kanssa käytävien konsultaatioiden yhdistelmästä.
Nettiterapia-paketit tarjoavat hoitomallin kaikille halukkaille, joille se soveltuu. Soveltuvuuden varmistamiseksi selvitetään ensin asiakkaan yleiset tiedot ja yleistilanne heti ensimmäisen konsultaation tai tilannekartoituksen aikana.
Aloitus:
Aloitus on helpointa joko tilannekartoituksen tai sähköposti-konsultaation avulla. Kun lähetät sen, kerro yleisesti tilanteestasi ja pyydä lopussa ehdotus sinulle sopivasta terapiapaketista.
Usein ensimmäinen askel on vaikein. Mutta kuitenkin on hyvä muistaa se, että myös pitkä matka alkaa aina yhdestä askeleesta.
Kaksi esimerkkiä terapiapaketeista
Pitkä terapiapaketti: 8 nettipuhelua. Hinta yht. 320 eur
Soveltuu etenkin pitkään jatkuneiden ongelmien käsittelyyn silloin, kun asiakas kokee, että puhuminen on se tapa kommunikoida, joka on tehokkain, tai se tapa käsitellä asioita, joka on oikeastaan ainoa mahdollinen syntyneessä tilanteessa.
Lyhyt terapiapaketti: 3 sähköpostikonsultaatiota + 2 nettipuhelua. Hinta yht. 140 eur
Soveltuu tilanteisiin, joissa voidaan katsoa, että paitsi keskustelu myös tilanteen kognitiivis-analyyttinen käsittely esim. kirjallisten kotitehtävien tai harjoitusten muodossa voi olla avuksi.
Käyttöehdot ja tilaaminen
Terapiapaketteihin sovelletaan samoja käyttöehtoja kuin muihinkin palveleluihin. Muistathan käyttää kaikki varaamasi konsultaatiot 60 päivän sisällä laskettuna maksupäivästä. Terapiapaketit maksetaan kerralla, ennen ensimmäisen konsultaation käyttämistä. Hinta määräytyy hoitosuunnitelmaan sisältyvien konsultaatioiden mukaan.